perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kasvihuoneessa täysi kesä

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Kasvihuoneessa on aurinkoisella kelillä jo aivan täysi kesän tuntu. Tänään puolenpäivän aikoihin ulkona oli vielä pakkasta kolme  astetta ja samaan aikaan kasvihuoneessa +32 astetta lämmintä. Kasvihuoneessa on mukava ilman paitaa puuhastella, hyvällä tuurilla voisi vähän tarttua D-vitamiiniakin, vaikka taitaa vielä olla aika vähäistä.
Kasvihuoneessa tomaatit aukaisevat kukkansa aivan pian. Melkein jokaisessa tomaatissa on kukkatertut jo näin hyvällä mallilla.
Kuumaa 5



Tomaatti Exotica tekee jo toista kukkaterttua.Kuumaa 4
PutkiNTF vesiviljelyssäkin on muutama tomaatti kasvamassa. Hyvin tuntuu tomaatitkin viihtyvän Chili Plus lannoitteella.
Kuumaa

Auringossa maautamat alimmat lehdet paloivat kasvihuoneeseen siirron jälkeen, mutta nyt jo tulee koko varren vahvuudelta uutta lehteä ja haaraa.Kuumaa 2
Tomerana auringossa.
Kuumaa 3

Trinidad moruga scorpionia uudelleen istuttaessa oli uusi kasvualusta liian kylmä, koska se oli ollut ulkona pakkasessa, eikä ollut tarpeeksi ehtinyt lämmetä. Jos chilin latvan ja juurien lämpötila-ero on liian suuri, niin chili menee jonkinlaiseen shokkitilaan ja pudottaa kaikki lehtensä pois, juurikin näin kävi tälle chilille.
Kuvasta voisi luulla, että kyseessä on vihannespunkin vaurioittama kasvi, koska se näyttää aikalailla samanlaiselta. Erona tässä se, että kylmän kasvualustan aiheuttamana lehdet pudotettiin 1-2 päivässä. Vihannespunkin ollessa kyseessä lehtiä alkaa putoilla pikkuhiljaa, muutamaa päivässä, muuttuen pikkuhiljaa huonomman näköiseksi.
Kuumaa 6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti