perjantai 18. syyskuuta 2015

Pääsato alkaa kypsymään

Osta heti, klikkaamalla mainosta!



Tänään kasvihuoneesta poimittu sato. Mielestäni 6m2 kasvihuoneesta on tullut ihan hyvä sato ja lisää tulee koko ajan. Chileistä nyt ei hirveää satoa tule, koska kausi aloitettiin todella paljon myöhässä. Chilit olisi pitänyt istuttaa ainakin 3kk ennemmin, niin satoa olisi alkanut tulemaan jo kesäkuun alussa ja satokausi olisi jatkunut koko kesän.
Ensikaudelle chilit laitetaan kasvamaan jo vuodenvaihteessa, niin puskat ovat hyvällä mallilla jo alkukesästä. Tämä kylmä kesä ei ole kyllä yhtään auttanut asiaan, toivotaan ensikesälle vähän parempia kelejä.
Tänään poimittu sato koostui tomaatista, Habanerosta, Aji Cristalista, Luumutomaatista, Cayenne Long Slim ja kirsikkatomaateista. Tomaatteja on saanut kasvihuoneesta poimia päivittäin. Vieläkin on kymmenittäin tomaatteja kypsymässä. sato

 

Pieni katsaus ensikauteen

Yläkerran ikkunalla on ensikaudelle jo pienen pienet taimet kasvamassa. Pieni epäilys, että nämä rocotot ovat todella isoja, ennen kun ne saadaan 9kk päästä kasvihuoneeeseen. Näihin pitäsi vahtaa paljon isommat purkit, kunhan saisi aikaiseksi. Näiden kanssa ei ainakaan olla myöhässä.
Vasemmalta oikealle. Canario, 2 x Turbo Bube ja Rocoto Red. Huomaa miehekäs kastelukannu Leveä hymyrocotot

Kaikki neljä Rocotoa kukkii hyvinkin pian. Hetken päästä saa jo suunitella näille keinovalaistusta, koska auringonvalo rupeaa jo olemaan vähän turhan vähäistä, varsinkin kun sataa melkein joka päivä.rocotot2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti