keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Chili kivunlievityksessä

Mainosbanneri

 

 

Kävijätilastot hurjassa nousussa.

Kävijätilastot blogissani yllättivät taas, lukijamäärä on suurinpiirtein tuplaantunut viimekesästä, lukioita on noin 500-750kpl päivässä, riippuu aina vähän siitä, koska on uusi blogiteksti julkaistu. Mukavampi kirjoitella, kun tietää, että juttuja joku lukeekin, eikä tarvi vaan itselleen pitää päiväkirjaa.

 

Chili kivunlievityksessä

Chilillä on myös kipua lievittävä vaikutus ulkoisesti käytettynä, en aivan tarkkaan tiedä, miten se lievittää kipua, mutta se tuntuu kyllä toimivan. Eilen venäytin selkäni, niin että olen ollut vahvojen kipulääkkeiden varassa. Epäilisin että osa vaikutuksesta on lämpö + verenkierron tehostuminen, mutta kyllä se kapasitaanikin jotenkin vaikutti kipureseptoreihin.

Tänään testasin, lautaselle yksi pieni habanero lusikalla survottuna, muutama millilitra rypsiöljyä sekaan ja sekoitus, tästä tuli kuitenkin liian laimea seos, niin laitoin vähän sekaan Naga jauhetta, niin johan alkoi tepsimään.

Vahvuus on silloin aika hyvä, kun öljyä iholle levittäessä tuntuu jonkinverran kuumotusta, tässäkään ei ole hyväksi, jos öljy on liian vahvaa. Chiliä voi myös hieroa suoraan iholle, mutta öljyn kanssa sen saa isommalle alueelle tasaisemmin. 

Suosittelen kokeilemaan ensin pienelle ihoalueelle, niin ei tule yllätystä, jos öljyssä onkin enemmän potkua, mitä oma iho kestää. Ei kasvoille tai genitaali-alueille, koska niissä on iho niin ohkaista, että polttaminen tuntuu moninkertaisesti kovemmalta ja on vaara mennä vaikka silmään.

Selkäkipuihin, jumissa oleviin niskoihin/hartioihin olen ainakin kuullut käytettävän, samoin lihaskipuihin jaloissa.

Kun chilin vahvuus/määrä on itselle sopivalla tasolla, niin selässä on mukava lämmön tunne monta tuntia öljyn laittamisen jälkeenkin. Suosittelen kokeilemaan.

Suosittelen myös pitämään kertakäyttöhanskoja levityksen aikana, niin ei tule yllätystä vessassa käydessä tai silmää hieroessa.

 

Chilinkasvattajat.com kaikki chilinsiemenet 2,5€/10kpl, ei minimitilausmääriä, eikä pientoimituslisiä, tilaat vain sen, mitä haluat.

 

20170705 173737  1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti